Vastarintaliikkeen uusnatsit aktiivisia myös HIFK:n huligaaneissa

Jyväskylässä lauantaina kolme sivullista pahoinpidelleet uusnatsit ovat aihetta seuranneille tuttuja. Pelkästään tapahtuman valokuvia katsoessa silmiin osuu usea henkilö, joilla on tilillään useita pahoinpitelyjä.

Näistä tapauksista yksi vastikään sattunut on erityisen huomionarvoinen. Suomen Vastarintaliikkeen keskeisiin aktivisteihin lukeutuva mies päätyi kameraan HIFK:n ja Ilveksen välisen toukokuisen jalkapallo-ottelun aikana alkaneen tappelun yhteydessä. Iltalehden tapahtumasta julkaisemasta videosta voi nähdä, miten mies lyö kahta tapahtuman järjestyksenvalvojaa takaapäin suoraan päähän. Asian nosti esiin myös Varisverkosto eilen.

Sama mies on vuodesta 2007 lähtien tuomittu useasta pahoinpitelystä ja yhdestä törkeästä pahoinpitelystä. Näistä rikoksista hänelle on myös langetettu vankilatuomioita.

Mies osallistui samaan Eugen Schaumanin muistotilaisuuteen toukokuussa kuin perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sekä kirjailija Timo Hännikäisen järjestämään itsenäisyyspäivän marssille viime joulukuussa. Alla kuvia miehestä osallistumassa mainittuihin tilaisuuksiin.

Kuvakaappaus Iltalehden sivuilta. Punaisella ympyröity mies on Vastarintaliikkeen keskeisiin aktivisteihin lukeutuva mies, jolla on tilillään useita pahoipitelyjä. Mies oli tilaisuudesta julkaistujen kuvien perusteella paikalla myös Jyväskylässä lauantaina. Kuvaaja Ilkka Laitinen / AL.
Kuvakaappaus Iltalehden sivuilta. Punaisella ympyröity mies on Vastarintaliikkeen keskeisiin aktivisteihin lukeutuva miesn, jolla on tilillään useita pahoipitelyjä. Mies oli tilaisuudesta julkaistujen kuvien perusteella paikalla myös Jyväskylässä lauantaina. Kuvaaja Ilkka Laitinen / AL.
Jyväskylän lauantainen marssi. Toukokuun huligaanitappelusta tuttu mies edessä pitämässä banderollia.
Jyväskylän lauantainen marssi. Toukokuun huligaanitappelusta tuttu mies edessä pitämässä banderollia.
Vastarintaliikkeen aktivisti Schaumanin haudalla otettussa yhteiskuvassa. Hänen vieressä vasemmalla espoolainen kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtinen (ps.) ja alavasemmalla kansanedustaja Olli Immonen (ps.)
Vastarintaliikkeen aktivisti Schaumanin haudalla otettussa yhteiskuvassa. Hänen vieressä vasemmalla espoolainen kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtinen (ps.) ja alavasemmalla kansanedustaja Olli Immonen (ps.)
Vastarintaliikkeen aktivisti itsenäisyyspäivän marssilla.
Vastarintaliikkeen aktivisti itsenäisyyspäivän marssilla.

11 Replies to “Vastarintaliikkeen uusnatsit aktiivisia myös HIFK:n huligaaneissa”

  1. Terve,

    Onko sinulla jotain muutakin tukea väitteelle, että SVL:n natsit olisivat tätä yhtä miestä lukuunottamatta aktiivisia Stadin Kingeissä? Asia kiinnostaa etenkin siksi, että olen itse käynyt jonkin verran HIFK:n peleissä, ja jos väitteessä olisi perää, en itse enää jatkossa haluaisi olla missään tekemisissä Kingien kanssa.

    Näitä huhupuheita Kingeistä ja natseista on kuulunut mainitsemasi surullisenkuuluisien Ilves-pelin tapahtumien jälkeen, mutta jutut palaavat aina tähän yhteen ja samaan mieheen, jonka yhteyksistä en ainakaan itse ollut millään tavalla tietoinen ennen ko. pelin tapahtumia. Ko. mies on ymmärtääkseni ko. pelin tapahtumien jälkeen bannattu kaikista HIFK:n peleistä, eikä häntä enää ole näkynyt Kingien päädyssä.

    Muista natsikytköksistä en ole kuullut, eikä Kingien toiminnassa tietääkseni koskaan ole ainakaan millään tavalla avoimesti näkynyt minkäänlainen poliittinen aate. Tässä yhteydessä voisi myös mainita, että ainakin yhden tämän kauden HIFK:n pelissä on Kingien päädyssä roikkunut rauhassa muiden lippujen seassa myös vasemmistolaisista ja antifa -kannattajistaan tunnetun saksalaisen St. Pauli -fudisseuran lippu (https://en.wikipedia.org/wiki/FC_St._Pauli#Supporters).

    (HIFK:n kannattajien kutsuminen “huligaaneiksi” on ehkä myös snadisti liioittelevaa, kun minkäänlaista väkivaltaa peleihin liittyen on esiintynyt ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän kertoja Stadin Kingien 14 vuoden olemassaolon aikana.)

    1. Tietääkseni tämän miehen natsiyhteyksistä on oltu tietoisia Kingeissä pitkään, mutta asialle ei ole tehty mitään. Voit korjata jos olen väärässä. Muista yhteyksistä en tiedä, eli sikäli minun olisi varmasti pitänyt kirjoittaa otsikko yksikkömuodossa. Toivon, että mies on bannattu paitsi katsomosta myös itse Kingeistä.

    2. Lisäys vielä: Kirjoitin nimenomaan “huligaaneista” enkä Stadin Kingeistä yleensä, koska en halunut yleistää juttua koskemaan kaikkia tietyn kannattajaseuran jäseniä.

  2. Otsikolla taas kiitettävää huomionhakua. Bongaat jalkapallo-ottelun kuvasta yhden henkilön, joka sattuu olemaan myös vastarintaliikkeen toiminnassa mukana ja yhtäkkiä kannattajaryhmä muka sisältäisi näitä useammankin. Tuskin Kingejä kiinnostaa palaakaan, mitä poliittista kantaa jäsenet edustavat, kunhan homma toimii oman porukan sisällä.

    1. Tosiaan, kuten nimimerkille lg jo vastasin niin mielestäni Kingeissä on tiedetty tämän miehen natsiyhteyksistä pitkään eikä asialle ole tehty mitään. Voi toki olla, että minulla on asialle huonot lähteet. Omasta mielestäni on ongelmallista tarjota natseille tilaa harjoitella tappelua missään, mutta sinulla on tietysti oikeus olla eri mieltä.

      1. Mitä kingit voisivat tehdä? Sulkea hänet ulos poliittisen mielipiteen perusteella? Vaikuttaa uhkaavasti DDR meiningiltä…

  3. Hei, en myöskään pidä oikeana koko Kingien tai HIFK:n leimaamista natseiksi yhden henkilön perusteella. Jos joku vaikka olisikin natsi, se ei ole este päästä katsomaan jalkapallopeliä eikä henkilöä voida estää kuulumasta porukkaan aiemmin suoritetun vankeusrangaistuksen tai väkivaltaisuuden takia. Kun henkilö on käyttäytynyt asiattomasti itse otteluissa ja niihin liittyvissä tilanteissa, on hän myöskin saanut asiaankuuluvat rangaistukset. Turha mustamaalata IFK:ta tai Kingejä tuon perusteella. Olenhan itsekin maahanmuuttaja ja täysin tasavertaisena kohdeltu fanipiireissä jo vuosia. Kiitos siitä Kingit ja HIFK!

    1. Millä tavalla asian esiin nostaminen on mustamaalaamista? En sanonut, että Kingit tai HIFK on sitä tai tätä, sanoin, että he ovat hyväksyneet jäsenekseen tunnetun ja useista (pääosin maahanmuuttajiin suuntautuneista) väkivaltarikoksista. Piste.

  4. Stadin kinkit värväs yhdessä vaiheessa kaikki mahdolliset tappeluhalukkaat vauhtipäät mukaansa koska olivat alakynnessä niin Jokereiden, kuin HJK:nkin kanssa tappeluissa. Sieltä kautta noita kaljupäitä ja muita veijareita on sinne päätynyt mukaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *